twitter
facebook
rss

X-UUTISET

Loukkaantuminen Transformers 3 -elokuvan kuvauksissa | 3. 9. 2010 10:04

Transformers 3 -elokuvan kuvauksissa on sattunut vakava loukkaantuminen.

24-vuotias sivuosanäyttelijätär loukkaantui autostunt-tilanteessa, jossa autot oli kiinnitetty kaapeleiden varassa toisiinsa jonoon. Yksi kaapeleista katkesi ja osui naisnäyttelijää päähän.

Elokuvan kuvauksia ei tästä huolimatta ole keskeytetty.

Sandmanista tv-sarja | 3. 9. 2010 9:56

Neil Gaimanin luomaan The Sandman -sarjakuvaan perustuvaa tv-sarjaa ollaan suunnittelemassa Warner Bros.:n ja DC:n voimin.

Sarjaa on suunniteltu jo aimminkin HBO:lle, mutta se ei vielä tähän päivään mennessä ottanut todellista tuulta alleen.

Sarjan kärkeen suunnitellaan Supernatural -sarjan luojaa Eric Kripkeä.

Titaanien taistelu saa jatko-osan | 2. 9. 2010 9:26

Suosittu 3D-mäiskintäelokuva Clash of the Titans on saamassa jatko-osan.

3D -tekniikalla toteutettavan jatko-osan ohjaa Jonathan Liebesman (Texasin moottorisahamurhat). Elokuvan nimiroolissa jatkaa ykkösestäkin tuttu Sam Worthington, mutta Louis Leterrier jää pois kelkasta.

Elokuvan julkaisuajankohtaa ei ole vielä julkistettu.

Anna Puu konserttisalikiertueelle | 1. 9. 2010 19:46

Anna Puu bändeineen tekee viiden keikan konserttisalikiertueen syyskuussa.

Anna kiertää seitsemän henkisen kokoonpanon kanssa viisi eri konserttisalia; kiertue käy Lahdessa, Suolahdessa, Espoossa, Järvenpäässä sekä Tampereella. Normaalikeikat päättyvät syksyn osalta 1. lokakuuta Helsingin Virgin Oiliin, jonka jälkeen Anna jää ansaitulle keikkatauolle.

Godspeed You! Black Emperor tekee palukiertueensa kulttuuritalolle | 1. 9. 2010 19:40

Kanadalaisen Godspeed You! Black Emperorin paluukiertue saapuu ensi vuoden alussa Suomeen. Post-rockia, taidemusiikkia, punkia ja vaihtoehtorockia yhdistelevä suursuosikki nähdään Helsingin Kulttuuritalolla 17. tammikuuta 2011.

Robyn ja Eminem esiintyvät MTV Music Awardsissa | 1. 9. 2010 10:57

Sunnuntaina 12.9. Los Angelesissa järjestettävä MTV Music Awards nostaa lavalle jälleen kourallisen nimekkäitä staroja.

Pohjoismaiden vakuuttavin tähti on Robyn, joka nousee lavalle lauleskelemaan Dancing on My Own -laulelman.

Robynin lisäksi lavalla nähdään mm. Eminem, Kanye West, Justin Bieber, Usher ja B.O.B.

Bruce Willis mukaan uuteen Fantastic Four leffaan | 31. 8. 2010 10:50

Vaikka pari aikaisempaa Fantastic Four -elokuvaa saivat kohtalaisen huonon vastaanoton sekä kriitikoilta, että kuluttajilta, aikoo Marvel yrittää sarjakuvaelokuvan uudelleenlämmitystä.

Tällä kertaa vaihdetaan koko remmi, ja luodaan täysin uudenlainen visuaalinen maailma.

Möykky -hahmon rooliin kaavaillaan nyt Bruce Willisiä, mutta koska hahmo tehdään täysin digitaalisesti, jää Willisille pelkkä ääninäyttelyrooli.

Bruce Willisistä mahdollisesti Expendables 2:n pahis | 30. 8. 2010 10:29

The Expendables -supertoimintaleffan käsikirjoittaja/ohjaaja Sylvester Stallone on haaveillut Twitter -seinällään että haluaisi kipeästi Bruce Willisin esittämään Exbendables 2:n pääpahista.

Mitään sopimuksia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tämän kaltaisilla asioilla on tapana käydä toteen.

Marvelin seuraava leffa varmistui | 30. 8. 2010 10:22

Sarjakuvayhtiö Marvelin seuraava elokuvaprojekti varmistui.

Kyseessä on vuonna 1974 ensiesiintymisensä saanut Davedevilin kaveri Iron Fist. Elokuvan käsikirjoittajaksi on valittu Rich Wilkes.

Iron Fistin piti alunperin tulla valkokankaille jo 2000-luvun puolivälissä, mutta silloin suunnitelmat vedettiin takaisin.

Vaaralliset tehtävät jatkuvat ilman Cruisea | 27. 8. 2010 9:21

Tom Cruise jatkaa vielä juuri nyt tuotannossa olevassa Mission: Impossible 4 -elokuvassa, mutta hänelle etsitään seuraajaa tuleviin jatko-osiin.

Cruisen tilalle kaavaillaan Hurt Locker -tähti Jeremy Renneriä, jonka hahmo esitellään jo neljännessä elokuvassa.

Uusi M:I -leffa saa ensi-iltansa joulukuussa 2011.