Sauna Open Air 2010

Seitsemättä kertaa Tampereen Eteläpuistossa järjestetty Sauna Open Air potkaisi festarikesän käyntiin hieman vaihtelevissa tunnelmissa. Välillä oli lämmintä ja aurinkoista, toisinaan taas kylmää ja synkeää.  

Päällimmäisenä jäi käteen fiilis että kasari on tullut takaisin isolla kädellä – suuri osa Saunan sankareista ansaitsi kannuksensa kutakuinkin 25 vuotta sitten. Vanhojen partojen comeback näkyi myös yleisön ikäjakaumassa: yleisön, jota oli kaiken kaikkiaan 23 000, keski-ikä oli selkeästi lähempänä kolmeakymmentäviittä kuin kahtakymmentä.

Torstai

Festivaalin aloituspäivä kulki eteenpäin varsin aurinkoisissa ja leppoisissa merkeissä. Väkeä oli saapunut paikalle kiitettävät 12 000, eikä ollut epäilystäkään ketä he olivat tulleet katsomaan: yleisön joukossa oli kymmeniä Kiss-kasvomaalauksia, ja ilmassa oli vahvan rock-juhlan tuntua. 

     Kaikki illan päävierasta edeltäneet esiintyjät jäivät väistämättä lämppäribändin universaalisti hiukan kurjaan asemaan, mutta siitä huolimatta Steel Panther onnistui vetämään varsin viihdyttävän shown.

Bändin glam rock/hair metal-pastissi oli kitaristin seeprahousuineen, basistin hiuslakan suihkimisineen ja sifonkihuiveineen sekä nuotintarkkoine Mötley Crue/Poison/Skid Row-kopioineen hauska ja hupaisa, ja sinällään onnistunut: eihän tämän näköisiä jätkiä kukaan ottaisi tänä päivänä enää oikeasti tosissaan. Eihän?  No, huumorimusiikista voi olla montaa mieltä, mutta Steel Pantherin parodia oli kyllä hienoa seurattavaa – hevikansa kun tuntuu ottavan itsensä silloin tällöin hieman turhankin vakavasti, ja tämänkaltainen huumoripläjäys tekee vain hyvää.  

     Lopulta päästiin itse asiaan, kun illan ja koko festarin ehdottomasti odotetuin vieras, Kiss, saapui lavalle. 

    Kissistä on vuosien mittaan kasvanut tuttu ja turvallinen koko perheen bändi, jonka keikalle voi lapsetkin huoletta ottaa mukaan. Toista se oli silloin kahdeksankymmentäluvulla kun bändi sai kahlata natsismi- ja saatananpalvontasyytöksissä. Nyt Eteläpuiston lavalle nousi ikoni, jonka show on maineensa veroinen – harvalla bändillä on yhtä vakuuttava arsenaali videoita, pyroja ja efektejä  kuin Kissillä. Mutta Kiss ei tyytynyt pelkkään showhun, vaan myös soitti klassikoita pursunneen  settinsä rennosti ja irtonaisesti veteraanin varmoin ottein.  Ilotulitukseen päättyneen setin jälkeen ei voinut kuin hymyillä leveästi päässä soineen viimeisen hitin tahtiin: ”...I wanna rock'n'roll all night, and party every day...”

Perjantai

    Jos torstai oli koko perheen kepeä hard rock-ilta, perjantaille oli varattu astetta synkeämpi ja raskaampi kattaus. Myös sään jumalat olivat huomanneet tämän, ja torstain auringonpaiste vaihtuikin kylmyyteen, tuuleen ja sateeseen. 

       Death Angel aloitti päivän kasarisankarien esiinmarssin, ja teki sen yhtä vakuuttavasti kuin silloin aikoinaan kun bändin kaksi ensimmäistä levyä, Ultra-Violence ja Frolic Through the Park pyörivät tiuhaan tahtiin kasettisoittimessa. Bändi tuntui olevan hyvässä vedossa, ja sai sateesta ja kylmästä huolimatta yleisönkin puolelleen niin että ihmisten keskelle muodostui ihka-aito mosh pit kuten kunnon thrash metal-keikalla kuuluukin. 

    Kakkoslavalla soittanut aa kyllä palkinnon epätodennäköisimmän oloisesta metal/hardcore-bändin ulkoasusta ikinä. Kaikilla bändin jäsenillä oli siistit lyhyet hiukset, kitaristilla oli raidallinen pikeepaita eikä kenelläkään ollut yhtään mustaa vaatekappaletta. Jopa bändin myyntikojussa olleet paidat olivat turkoosinsinisiä anilliininpunaisilla painatuksilla. Uskomatonta, mutta samalla hauskaa.

Perjantain parasta antia Death Angelin ohella oli kanadalainen kulttibändi Anvil.

Toissa vuonna julkaistun palkitun ”Anvil! The Story of Anvil”-dokumentin myötä uuteen kukoistukseen noussut bändi nautti selkeästi lavalla olemisesta ja soittamisesta, ja varsinkin kitaristi Steve ”Lips” Kudlow näytti olevan innoissaan – mies hymyili hölmistyneen näköisenä leveästi koko keikan ajan, ja kun hän välispiikissä kertoi olevansa todella kiitollinen mahdollisuudesta soittaa Suomessa asti, häntä oli myös helppo uskoa.

Yleisö tuntui odottavan eniten pääesiintyjäksi buukattua Danzigia, mutta ainakin allekirjoittaneelle se oli melkoinen pettymys. Bändi pääsi aloittamaan 40 minuuttia myöhässä, ja joutui vetämään lyhyeksi jääneen settinsä kovalla kiireellä läpi eikä oikein missään vaiheessa saanut soitostaan kunnollista otetta.  Koko päivän kestänyt seisoskelu liian vähissä vaatteissa sateessa verotti myös mielialaa, ja oli vain helpotus kun bändi sai settinsä lopulta päätökseen.

Lauantai

Vaikka sade lauantaipäivän mittaan lakkasikin, kylmää ja tuulista oli yhä, ja se kyllä söi festarifiilistä siitä huolimatta että älysi pukeutua fiksummin kuin perjantaina. Eteläpuisto on tuon fiiliksen kannalta muutenkin vähän niin ja näin – alue on pieni, eikä siellä bändien seuraamisen lisäksi voi oikein tehdä muuta kuin juoda kaljaa anniskelualueella.

Tekemisen puute rupesi hieman puuduttamaan päivän mittaan, eikä bändeistäkään riittänyt ihan loputtomasti iloa – Kissin jälkeen bändien show koostui lähinnä taustalla roikkuneista kankaista, ja jos lavalla ollut akti ei nyt täysillä sattunut miellyttämään niin kohtalona oli vain seurata soittamista, joka ei sekään enää kahdennentoista bändin jälkeen jaksa ihan täysillä innostaa.

No, Sonata Arctica yritti kiitettävästi, mutta mahtoikohan pyroteknikko olla ihan hommansa tasalla?  Shown loppuhuipennus osui toiseksi viimeiseen biisiin, ja kun kaikki pommit olivat jo räjähtäneet ei viimeisestä paljoa jäänyt käteen.

No, ei lauantai aivan kokonaan harakoille mennyt. Stam1nan uusin studiolevy Viimeinen Atlantis on yltänyt kultalevyyn saakka, joka heille jaettiin Saunan lauteilla, ja kyllä pojat näyttivät olevansa sen arvoisia. Soitto oli yhtä tiukkaa rypistystä, ja oli varsin huikeaa katsella eturivin nuorisoa joka osasi biisien sanat ulkoa ja lauloi antaumuksella mukana. Staminan mosh pit oli jopa isompi kuin Death Angelilla!

Päivän toinen pelastaja oli superbändi Hail!, jonka mm. Megadethin, Testamentin,  Slayerin, Exoduksen, Judas Priestin ja Sepulturan riveissä soittaneet jäsenet räimivät tuttuja metalliklassikoita Painkilleristä ja Paranoidista Number of the Beastiin ja Cold Giniin.

Vaikka coverbändien keikat monasti ovatkin hieman noloja firmanpikkujoulubileet-tyyppisiä tilaisuuksia, Hail! onnistui vetämään settinsä läpi tyylikkäästi, ja sai kyllä hymyn suupieliin. Tunnelma kohosi entisestään kun Death Angelin vokalisti Mark Osegueda ja kitaristi Ted Aguilar liittyivät mukaan esittämään Kissin Cold Giniä, jonka jälkeen myös Tarotin Marco Hietala nousi lavalle laulamaan Black Sabbathin Neon Knightsin.

Kokonaisuutena Saunasta jäi vähän vaihteleva maku. Bändien puolesta tarjoilu oli pätevää, mutta festarina Sauna ei kyllä tarjonnut mitään kovin ihmeellistä elämystä. No, osansa oli kyllä kelilläkin, mutta ehkäpä Saunan organisaation sietäisi miettiä muutakin keinoa kuin pelkän juomakarsinan jolla viihdyttää yleisöään.