Flow

Flow? Eikse ollu se keissi missä jengillä oli paljon ironisia viiksiä ja isoja silmälaseja ja minne oli etiketin mukaista suhailla ekoloogisesti fiksillä ja missä oli niitä bändejä josta sä et ollu kuullukkaa kun luit vääriä nettisivuja? Se missä on niit...hipstereitä? Ei ku Hesarissa tais olla et nehän olikin urbaanilegendaa joten väärä hälytys. Nastaa siellä oli silti!

No, oikeasti Flow ei ole ihan tavanomainen festivaali. Kun muilla festareilla ahmitaan käristyneitä makkaraperunoita, herkutellaan Flowssa smetanalla ja vuohenjuustolla täydennetyllä punajuuri-omenakeitolla. Kun muilla festareilla läikytetään kaljaa muovituopeista, siemaillaan Flowssa kuohuviiniä shamppanjabaarissa. Kun muilla festareilla kuljetaan kolme päivää kulahtanut Metallica –paita päällä, puetaan Flowhun Minna Parikan kengät, vintageseilorihattu sekä Antti Asplundin ristikoru. Eikä Flowssa pogoilla hikisenä lavan edessä, vaan tanssitaan niin, että hiukset pysyvät ojennuksessa ja meikit kuosissa. Siitä huolimatta tai juuri sen takia Flown perjantai oli lähes loppuun myyty ja lauantai myytiin loppuun jo viikon alussa.


Perjantai 13.

Hmmm. Temppeliritarit saivat 1309 lokakuun kolmastoista – perjantaina – Paavilta ns. isän kädestä ja päätyivät vartaaseen roviolle kerettiläisinä pettureina. Tämän takia perjantai 13. on ollut varsin epäilyttävää aikaa jo satoja vuosia. No, ei se ainakaan lähteny käyntiin huonosti, aika iisin odottelun jälkeen saatu mukava liftikyyti vei melkein perille Suvilahteen asti. Ja kun onnistuneen kyydin jälkeen pääsi vähän asettumaan aloilleen, pääsi nautiskelemaan erään ysärilempparin, Airin sulosoinnuista. Mutta voi pettymysten pettymystä, perjantai 13. nosti sittenkin rumaa päätään: huomasi kyllä hyvin pian että  nuoruuden sankareille oli tullut ladattua liian suuria odotuksia, enkä oikein päässyt keikan fiilikseen mukaan. Joo, kyllä klassikko Sexy Boy kuultiin mutta se jokin jäi kyllä pahasti uupumaan.



Sen puitteissa ei haitannut lainkaan lähteä ajoissa väijymään että pääsisi Voimalaan kuuntelemaan Four Tetiä. Aikaisemmin iltapäivällä Ulverin konsertissa sisäänpääsy oli näyttänyt merkkejä että tungosta saattaisi olla havaittavissa, ja ovella olikin melkoinen läjä ihmismassaa vellomassa edestakaisin. No, ennen kuin tilanne ehti kehkeytyä mellakaksi ovet kuitenkin avattiin ja yleisö pääsi virtaamaan sisään tukahduttavan kuumaan saliin. Jostain käsittämättömästä syystä Voimalan ilmastointi ei ilmeisesti ollut perjantaina lainkaan päällä, ja lopputulos oli sen mukainen: salissa oli loppuillasta (ja alkuillastakin, tai oikeastaan koko ajan) kosteata kuin turkkilaisessa saunassa, eikä lämpötilakaan kovin kauas jäänyt.



Four Tet jäi ikävästi olosuhteiden jalkoihin. Meno oli kyllä kohdallaan ja saundi hienoa, mutta salissa oli yksinkertaisesti liian kuuma että olostaan olisi voinut nauttia – pelkkä paikallaanolo sai hien lentämään kaaressa ja läpimärän paidan liimautumaan selkään.

Voimalan  painekattilaelämyksen jälkeen oli helpotus päästä ulkoilmaan katsomaan Big Boita. Vähän etukäteen harmitti että koko Outkastia ei ollut tilaisuus nähdä, mutta sen unohti kyllä pian So Fresh, So Cleanin ja Mrs. Jacksonin raikaessa lavalta. Uudempaan soolomateriaaliin painottunut setti ei paljoa säästellyt, ja Big Boi veti varsin viihdyttävän rapshown.  Ja se  kaverina heilunut tyyppikin näytti kaukaa vähän Andreilta, täh?

Loppuillasta edessä olikin paha dilemma: jäädäkkö telttaan kuuntelemaan Magnetic Manin varsin pätevää breiksiä ja dubsteppiä ja fiilistellä lavan hienoa lediskriiniä, vaiko riskeerata lämpöhalvaus ja mennä Voimalaan reivaamaan Ricardo Villalobosin teknoa? No, pikavisiitti Villalobosin puolelle kertoi että  siellähän olisi ollut saatavilla musiikin puolesta festareiden parasta settiä, mutta ihan oikeasti, tuollainen lämpötila on jo vaarallinen, ja oli sitten tyydyttävä Magnetic Maniin. Sekin oli okei, vaikka mieli olisikin tehnyt sitä teknoa. Heti kun Ricardo pääsee takaisin Suomeen niin meikähän on siellä eturivissä!



Lauantai 14.

Ehdin paikalle parahiksi todistamaan Husky Rescuen mahdollisesti viimeistä keikkaa, mutta lauantain päähuomion vei Flown mukavimmaksi sopeksi osoittautunut takapiha ja sen Baleaarinen iltapäivä. Vaikka aamulla satoi, takapihan nurmikot olivat selvinneet kuivina, ja kun loppuunmyydyllä festarialueella ei oikein missään muualla päässyt järkevästi istuskelemaan niin vaikeaa sieltä oli päästä pois. Mutta mikäs siellä oli ollessa, Lil' Tony ja varsinkin Dj Harvey soittivat kyllä valtavan hyvät ja monipuoliset setit.




Harveyn jälkeen teltasta löytyikin eräs Flown superylläreistä: syyrialainen Omar Souleyman. Perinteistä syyrialaista kansanmusiikkia koneilla ryydittänyt Souleyman sai aikaan melkoisen dervissitranssin, vaikka naureskelinkin itsekseni omia mielleyhtymiäni Pensseli-setään. Souleyman on suorastaan ällistyttävän tuottelias – miehellä on plakkarissa kotimaassaan Syyriassa yli viisisataa kasettijulkaisua. Tuollaiselle on pakko nostaa hattua, ei kun kheffiyehiä!


Yksi lauantain odotetuimmista esiintyjistä oli Robyn. Ruskeisiin legginsseihin ja neljään vyöhön sonnustautunut trendi-ikoni sai yleisön mukaansa jo ensi tahdeista alkaen. Oli helppo keikan edetessä ymmärtää, miksi Ruotsin Madonna on niin suosittu muissa pohjoismaissa. Naisella on uskomaton karisma, koukuttavia biisejä ja hän on loistava live-esiintyjä. Keikalla kuultiin paljon uuden levyn hittejä, kuten Fembot, Dancehall Queen ja Dancing On My Own. Vanhempaa hittikimaraa edusti muiden muassa Dream On ja Konichiwa Bitches.


Festareiden pääesiintyjä M.I.A:n show lähti käyntiin kymmenen minuutin DJ –setillä, kunnes laulaja hyppäsi lavalle tanssijoidensa ja burkhamaisiin asuihin pukeutuneiden taustalaulajiensa kanssa. Sri Lankalais-brittiläisen artistin keikasta ei puuttunut hitustakaan energiaa ja Suvilahti muuttui hetkessä suureksi tanssilattiaksi. Yksi keikan ehdottomista kohokohdista oli, kun Boys –biisin alussa laulaja pyysi lavalle muutaman pojan yleisöstä tanssimaan. Kaikkien yllätykseksi jätkät heiluttivatkin buudiaan hullun hyvin ja muu show meinasi jäädä innokkaiden tanssijoiden jalkoihin. Keikalla kuultiin enemmän edellisen Kala –albumin hittejä, kuin uuden Maya -lätyn kappaleita ja keikka päättyikin pankin räjäyttäneeseen Paper Planes –biisiin.

M.I.A.n lopetettua loppuunmyyty festari näytti ne ikävämmät puolensa. Suvilahti on erittäin hieno, hyvä ja monipuolinen festarialue, mutta silläkin on rajansa, ja ne rajat tulivat lauantaina selkeästi esiin. Ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa allekirjoittaneen sietokyvylle – jo aikaisemmin iltapäivällä ruoan ja juoman hommaaminen oli kysynyt zen-munkin kärsivällisyyttä, mutta loppuillasta liikkuminen oli enemmän tai vähemmän mahdotonta, eikä vihoitteleva ja kramppaava jalka helpottanut oloa lainkaan. Oli siis hyvä hetki siirtyä lepuuttamaan.


Sunnuntai 15.

Sunnuntaina ihmismassat eivät enää onneksi vaivanneet, ja päivästä muodostuikin leppoisa lasku arkea kohden perjantain ja lauantain revittelyjen jälkeen. Ricky Tick Big Band ei ehkä konseptiltaan ole aivan älyttömän mullistava – Glenn Millerin hengessä swingiä soittava bigbänd on, no, jo Glenn Millerin keksimä – mutta ei kai kukaan voi sanoa inhoavansa tällaista musiikkia? Allekirjoittanut  ainakin löysi sen sisäisen hipsterinsä (eieiei, en ajellut partaa pois enkä vaihtanut maastofillarin takavannetta fiksisettiin, tarkoitan niitä oikeita hipstereitä jotka diggaili jaskaa viisikymmenluvulla), ja nautti olostaan valtavasti. Voi miksi en osaa soittaa pasuunaa? Perustaisin oman big bandin saman tien.



Harmillisesti Voimalassa vetänyt malilainen Ballake Sisoko ja päälavalla soittanut Konono no.1 menivät päällekkäin, ja olo oli RTBBn jälkeen niin letkeä etten sitten päässyt päälavan edestä mihinkään. Konono soitti varsin menevää afrobeattia, ja saikin aikaiseksi melkoiset tanssit. Harmi, rytmijalkaa olisi vipattanut kovasti, mutta yhä hieman kiusannut oikea jalka esti tehokkaasti tiukemman riehumisen.



Sunnuntain pääesiintyjän, Sigur Rosin Jonsin,  peruunnuttua päälavalle siirrettiin telttaan alunperin sijoitettu Caribou, mutta se oli kyllä aivan väärässä paikassa verrattuna telttaan jääneeseen Marina And The Diamondsiin jonka olisi pitänyt olla se Jonsin korvaaja. Marina oli silminähtävän iloinen ollessaan lavalla ja vetikin vallan mainion keikan. Itsellä tosin keikka jäi vähän vajaaksi, piti kiirehtiä ottamaan kuvia illan viimeisestä esiintyjästä, The xxstä, joka päättikin festarin hienosti, ja jonka jälkeen oli hyvä lähteä valumaan hiljalleen kohti kotia väsyneenä mutta tyytyväisenä.



Flow onnistui ylittämään aikaisemmat kävijämääränsä ja teki uuden ennätyksen 50 000 festarivieraalla. Tämä ei ihan kokonaan ollut hyvä juttu, lauantaina ihmisiä oli tosiaan niin paljon että elämä festareilla oli melko hankalaa – jonot ja tungos olivat kyllä paikoitellen hermoja raastavia. Kokonaisuutena festari jäi kuitenkin plussan puolelle, ja näin ensikertalaisena menen kyllä mieluusti toistekki. Kiitsa!

Teksti: Tero Karvinen, Anne Lainto
Kuvat: Tero Karvinen