Flamman tulishow Pyynikin kesäteatterissa
Tamperelainen Flamma järjesti jo kolmannen tuliteatterinsa Pyynikin kesäteatterilla syyskuun iltoina. Euroviisuissa Waldon kanssa ja useissa muissa isoissa tapahtumissa tulta sylkenyt Flamma toi Pyynikille entistä hiotumman, liekehtivämmän ja ennen kaikkea visuaalisesti todella pitkälle viedyn tuliteatterinsa.
”Tulta iski ilman Ukko” toi lavalle liekehtivät hyppynarut, tulivaunut, tulimiekkailua ja kattavan määrän tulella viritettyä sirkustaidetta, joka toimi syyskuun myöhäisillassa aivan omalla tasollaan.
Tunnin mittainen show keräsi kahdeksana iltana yhteensä noin 3500 katsojaa ja luku on selvästi vain kasvussa ensi syksyä ajatellen. Hyvä näin, Suomessa näin ainutlaatuinen esiintymistaide ansaitsee kaiken saamansa huomion.
www.flamma.fi ja www.flamma.fi/ilmanukko
PK









Kommentit
Kirjoita uusi kommentti