Depeche Mode ja Nitzer EBB (Hartwall-areena 2.2.2010)

     Näin näissä aina käy: kun hehkuttaa itselleen liikaa jotain, niin sitten tapahtuu jotain Murphyn lakiin viittaavaa ja jäljelle jää vain tyhjät taskut. Olin innostunut kuin pikkupoika karkkikaupassa kun kuulin että Depeche Moden lämppärinä Hartwall-areenalla toimisi 80-90-luvun taitteen EBM-suuruus Nitzer Ebb, mutta kuinkas sittten kävikään – myöhästyin, enkä ehtinyt nähdä bändiltä kuin viimeisen biisin. Hieman se jäi harmittamaan: bändi tuntui olevan hyvässä vedossa, ja kuulosti aivan yhtä tiukalta kuin sillon yhdeksänymmentäkuvun alussa kun siihen itse ensimmäistä kertaa tutustuin. Harmillisesti tosin, bändi esiintyi lähes pimeällä lavalla eikä oikein saanut puitteista tai yleisöstä irti aivan kaikkea mahdollista. Se ei kuitenkaan ole Nitzer Ebbin vika, ja intiimimmässä ympäristössä oman lavashownsa kanssa kokemus olis epäilemättä varsin mieleenpainuva.

     Välillä joutuu muistuttamaan itseään että Depeche Mode  täyttää jo 30 vuotta, ja sen jäsenet ovat jo viisikymppisiä ja Alan Wilderin lähdostä on jo 15 vuotta. Bändin lopullisesti stadionluokkaan nostanut klassikkolevy Violatorkin on jo 20 vuotta vanha, ja syntetisaattorit ovat jo aikaa sitten saaneet synninpäästön vakavina musiikintekolaitteina.

     Ajan kulumista on nimittäin ajoittain todella vaikeata huomata. Depeche Mode on jatkanut merkittävien ja innovatiivisten levyjen tekoa 2000-luvullakin, ja tuntuu nauttivan yhä olemassaolostaan. Dave Gahan on yhtä hoikassa kunnossa kuin skarpeimmat kaksikymmentäviisivuotiaat, ja bändin pojat olivat selkeästi innoissaan lavalla olemisesta. Virtaa siis riittää yhä.

     Mahtipontisesti nimetty Tour of the Universe on myös mahtipontisesti esillepantu: bändin taustalla oleva videonäyttö on viimeisintä led-teknologiaa, ja valoshow liikkuvine trusseineen erittäin tyylikäs. Anton Corbijnin videot ovat hyvin leimallisesti Depeche Modea, ja silloin tällöin tulee mietittyä että Corbijn on bändin ylimääräinen jäsen – niin paljon hänen kuvansa määrittävät Depeche Modea sekä ilmiönä että yhtyeenä. 

    Musiikillisesti ilta nojasi ehkä aavistuksen liian paljon yhdeksänkymmentäluvun klassikoihin. Toki niillä on Depeche Moden historiassa selkeä osansa, mutta bändi on tehnyt myös niiden jälkeen hyviä biisejä, ja tämän vuosituhannen musiikkia olisi saanut esitellä laveamminkin. Se ei kuitenkaan paljoa haitannut, yleisö piti näkemästään ja täysi areena tanssi piippuhyllyjä myöten. Illan kohokohdaksi muodostuivat Martin Goren esittämät Insight ja Home, joihin riisuttu akustinen pianosovitus sopi loistavasti ja antoi niille herkkyyttä jota ei alkuperäisistä versioista löydy.

     Kokonaisuutena ilta saa kiitettävän arvosanan. Depeche Mode teki aikoinaan elektronisesta musiikista salonkikelpoista, ja se jatkaa yhä sen kärkijoukoissa.

TK