twitter
facebook
rss

DBTL 2010

6. 8. 2010 7:31

DBTL -kaupunkifestari käynnistyi viime viikon keskiviikkona ja musiikiin ystäviä riitti Aurajoen varrella aina lauantaihin asti noin 125.000. Konsertteihin ja klubeille myytiin lähes 21.000 lippua.

 

Keskiviikon ehdoton teltan kuumentaja helteiden lisäksi oli Eppu Normaali, joka sai yleisön muistelemaan kovaan ääneen ainakin vuoden 1985 tapahtumia. Yleisön ikäjakauman perusteella toiset muistelivat teinivuosia ja toiset puolestaan vetäytyivät lapsuusajan muistoihin Vihreän joen rannnalla.

Eppu Normaali
 

 

Torstain esiintyjäkaarti muodostui hyvinkin tunteellisista tulkitsijoista, sillä lavalla naisia herkisti Juha Tapio, Tommi Läntinen ja . Välissä oli myös "äijämeininkiä" josta huolen piti Viikate.

 

Perjantain ehdoton ihmisjoukon vetäjä oli Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Taisi Lauri myös viedä ääneen monelta fanittajalta, sillä yhteislaulun äänentaso oli kuultavissa myös toisella puolella Turun Aurajokea.

 

The Alueen täytti perjantaina laajalti nuoremmat musiikin ystävät. Anna Puu ja Olavi Uusivirta veti myös hieman vanhempaa kansaa lavan eteen nauttimaan kevyestä musiikista. 


Anna Puu


 

Viimeisenä päivänä nauruhermoja koeteltiin Maikkarin Putous -sketsisarjn Marja Tyrnin voimin. Tällä kertaa kyseessä oli enemmänkin yhteisnauru kuin yhteislaulu. 

 

Marja TyrniÄänihuulet peliin pistivät Ressu Redford & Jussi Rainio ja Dingo. 90-luvun Mannapuuroa ja mansikkaa, sekä Nahkahousuja muisteltiin biisien lomassa. 

 

Alueella tihkusadetta piristi Jukka Poika & Sound Explosion Band. Hyväntuulinen musiikki sai iloiset fiilistelijät tanssimaan ja keskittymään rentoon menoon.

 

Viime vuodesta kävijämäärä nousi ja kapunkifestari ylitti tavoitteet reilusti.

 

Teksti ja kuvat: Jenni Närhi

 

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti