Sherlock Holmes: A Game of Shadows (ensi-ilta 23.12.11)
John Holmes… Sherlock Holmes (Robert Downey Jr.) on palannut jälleen Guy Ritchien ohjaamassa etsiväjatko-osassa, joka kantaa pääsankarin nimen lisäksi lisänimeä A Game of Shadows, eli vapaasti suomennettuna "varjojen peli". Lisänimi juontaa juurensa tarinasta, jossa Itävallan kruununprinssi löydetään kuolleena. Scotland Yard epäilee kyseessä olevan itsemurhan, mutta mestarietsivämme on sitä mieltä, että kyseessä on isompi operaatio, joka on puettu shakkipelin taakse. Leikin takana on Holmesin arkkivihollinen professori Moriarty (Jared Harris).
Holmesin avustaja Tri Watson (Jude Law) on menossa naimisiin ja Sherlokin pitäisi järkätä tälle polttarit. Polttarit järjestetään vanhalla herrainkerholla, jossa luonnollisesti kaikki menee päin takaluukkua. Kömmellysten tiimellyksessä joukkio törmää mustalaisnaiseen (Noomi Rapace), joka on myös sekaantunut jotenkin pahisten puuhailuihin, ja on siksi itsekin hengenvaarassa.

Sherlock Holmes 2 on tyyliltään ja meiningiltään täysin samaa settiä kuin edellinen. Salapoliisimeininkiä löytyy, juonittelua on ja kuvaus on kaunista, jopa eeppistä. Itse leffan juoni on kuitenkin alusta asti kohtuu vaikeasti seurattava ja vaatii keskittymistä. Jos alussa missaa jotain karkkipussia räpeltäessä, joutuu todella pinnistämään päästääkseen taas kärryille. Juoni vatvoo tunnin tyhjää, kunnes Holmes ja Watson pääsevät Pariisiin.

En tiedä onko allekirjoittanut vain huomattavan keskittymishäiriöinen, vai onko elokuva todellakin niin kuivakka, että leffan katsominen tuntui työltä. Tuntui ettei juoni nappaa millään koukkuunsa, eikä huumori tai toimintakohtauksetkaan vakuuttaneet. Lopulta kaksi todella hienosti toteutettua hidastuskohtausta saivat mieleni virkistymään ja ne olivatkin ehdottomasti leffan parhaat hetket (yhteensä n. 4 min).
Kauniista kuvauksesta ja hyvästä pohjaideasta huolimatta on Sherloc Holmesin toinen seikkailu turha elokuva, ilman suurempaa viihdearvoa, uudelleenkatseluarvosta puhumattakaan.
KE




Esittely IMDb:ssä




Kommentit
Kirjoita uusi kommentti