twitter
facebook
rss

Nine

Kat:
1
18. 2. 2010 8:39

Guido Continilla (Daniel Day-Lewis) on ongelma. Media ja fanit odottavat miehen seuraavaa leffaa vesikielellä ja kaikki on jo valmiina kuvausten aloittamiseksi. Raybaneissaan heiluva elokuvaohjaaja ei ole kuitenkaan saanut aikaiseksi sitä kaikista olennaisinta, nimittäin käsikirjoitusta. Writersblock pukkaa päälle ja tuotantotiimi hengittää niskaan. Guido lähtee karkuun maalle rentoutumaan, mutta ongelmat seuraavat italianoamme. Suurin ongelma miehellä on kuitenkin se, että elämässä on liian paljon naisia ja liian vähän elokuvaideoita. Nine käy läpi Guidon elämän tärkeimmät naiset, jotka pyörittävät miestä musikaalin pyörteissä.

 

Vuoden 1965 Rooman sijoittuva Nine on kokonaisuudessaan hyvin hämmentävä elokuva. Leffalta odottaa paljon, sillä näyttelijäkaarti on kattava. Naiskauneutta edustaa muiden muassa Penélope Cruz, Kate Hudson, Fergie, Marion Cotillad sekä Nicole Kidman. Ihmissuhteet jäävät etäisiksi ja roolihahmot toistavat itseään. Leffassa on niin paljon tähtiä, ettei kukaan heistä pääse loistamaan erityisen kirkkaasti. Biisit on tylsiä, eikä niistä löydä minkäänlaisia koukkuja. Näyttelijät laulavat erinomaisesti, mutta se ei pelasta musiikkiaktien tyhjyyttä.

 

Kaikki musiikkikohtaukset on kuvattu teatterin lavalla, mikä vie katsojan pois 60- luvun Italian tunnelmasta. Välillä huomaa ihmettelevänsä, miksi musikaalista on ylipäätään pitänyt tehdä elokuva, jos se tehdään samoilla metodeilla kuin teatterimusikaali. On vaikeaa ymmärtää, minkä takia näyttelijät pitää vielä erikseen esitellä lopussa, kun elokuvissa on kuitenkin lopputekstit juuri tätä varten. Tätä mieltä on Anne Lainto.

 

AL

 

 

 

 

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.