Inception (ensi-ilta 23.7.10)
Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) on yhdessä ystäviensä kanssa kehittänyt tavan päästä uniin ja luoda siellä oman todellisuutensa. Unissa myös pahanteko ja sabotointi on helpompaa, sillä ihmisen nukkuessa tämä on haavoittuvimmillaan.
Dom on unia räpeltäessään ajautunut tilanteeseen jonka vuoksi hän on joutunut myös maanpakoon Jenkeistä, ja eroon perheestään. Hänelle tarjotaan kuitenkin keikkaa, jonka suorittaessaan onnistuneesti hän voisi palata kotiinsa lastensa luokse.

Keikka on kuitenkin ainoa laatuaan, sillä ideoiden varastamisen sijaan uhrille pitääkin ”istuttaa” ajatus ja sitä varten on mentävä todella syvälle uhrin pään sisään. Tätä ei ole edes unien mestari Dom tehnyt ikinä onnistuneesti.

Inception on ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja Christopher Nolaninin ikioma tekele, jota voisi luonnehtia 2010-luvun Matrixiksi. Se sekoittaa hienon, uuden ja omaperäisen tarinan hienoon kuvaukseen ja toteutukseen, kansainvälisen tähtikaartin saattelemana.
Nolan näyttää elokuvassa todelliset taitonsa, sillä elokuva on täynnä yllätyksiä, eikä mikään ole varmaa. Katsoja on siis koko ajan täysin pihalla, eikä ennalta-arvattavuus ole läsnä.

Elokuvan visuaalinen kerronta on mitä kauneinta. Unissa kun kaikki on mahdollista. Jokainen unisekvenssi on toistan villimpi ja kuvaus tehosteineen loistaa maksimaallisella visuaalisuudellaan. Ylinopeuskameran laulaessa, katsoja haukkoo henkeään, mutta miltäpä leffa näyttäisikään 3D:nä? Nolan on pelannut varman päälle, eikä ole lähtenyt kikkailemaan uudella aluevaltauksella, eikä se haittaa pätkääkään. Elokuva on niin upea ja toimiva, että huonosti tehty 3D-efekti olisi saattanut vain pilata sen.

Näyttelijät ovat maailman luokan tähtiä ja siksi heidän heittäytymisensä on huippuluokkaa. Nolan on valinnut rooleihin vakiokaartiaan, johin kuuluu mm. uusista Batman –leffoista tutut Michael Caine, Cillian Murphy ja Joseph Gordon-Levitt. Jokaiseen hahmoon pääsee sisälle, mutta DiCaprion hahmossa on ehdottomasti eniten syvyyttä.
Itse leffassakin on niin paljon syvyyttä ja layereitä, että jopa Adobe Photoshop jää toiseksi.
Inception on elokuvatapaus, jota ei kannata missata. Jokainen Matrix –fani tuntee olonsa heti kotoisaksi ja jokainen hyvää tarinaa arvostava katsoja poistuu salista tyydyttyneenä.
KE




Esittely IMDb:ssä
Videoversio arvostelusta




Kommentit
Kirjoita uusi kommentti