twitter
facebook
rss

Ocean's 11-13 -trilogia (Blu-ray)

5
3. 12. 2011 11:49
Extrat: 
3

Danny Ocean (George Clooney) on mestarivaras, joka ryövää mitä tahansa kissamaisella notkeudella ja haukkamaisella nokkeluudella.

Ensimmäisessä elokuvassa Ocean kasaa tiimin ja lähtee ryöstämään Vegasin suurituloisinta kasinoa.
Toisessa elokuvassa sama tiimi kilpailee Euroopassa kaikkien aikojen parasta mestarivarasta vastaan, jonka salaisuuksista kukaan ei tiedä mitään.
Kolmannessa elokuvassa puolestaan tiimiin tuppautuu taas yksi henkilö lisää ja nyt kostetaan ilkikurisen ahneelle kasinojohtajalle tämän takinkääntö partneria kohtaan.

Varas autossa

Ocean's -elokuvat ovat mitä parhainta ja nokkelinta viihdettä. Ne vaativat elokuvan katsojalta tosin herpaantumatonta keskittymistä ja loistavaaa nimimuistia, sillä jo ensimmäisessä elokuvassa joutuu opettelemaan viitisentoista nimeä ulkoa. Määrä kasvaa trilogian päätöstä kohden. Jos nimet eivät ole hallussa, jää puolet elokuvan nokkeluuksista ja juonesta huomaamatta.

Vaikka puolet sattuisi ohi menemäänkin, ei hätä ole kovinkaan huolestuttava, sillä Ocean's -elokuvilla on suuri uudelleenkatseluarvo. Niistä löytää joka kerralla jotain uutta, ja naisia viehättää tietysti myös pääosakasti, joka koostuu komeista Hollywood-herroista.

Kasino

Bonuspuolelta löytyy making of -kamaa ja kommenttiraitoja – niitä perinteisiä ekstroja. BD-Ocean's -leffojen kuvanlaatu on täydellistä ja niitä kelpaa katsella isoltakin screeniltä.

Mikäli nokkelan viihteen ystävä olet, bongaa boksi omaksesi viipymättä!

KE

Plussat: 
● Juonet ja juonien käänteet
● Paljon nokkeluuksia
● Uudelleenkatseluarvo
Miinukset: 
● Vaatii keskittymistä

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.